sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

"Polttarit" VOL 1 ja hääpuku!

Tervehdys. Helmikuun jälkeen on tapahtunut varmaan kaikenlaista häiden suhteen, mutta aloitetaanpa "ensimmäisistä polttareista". Kaasot 1 ja 2 ilmestyivät eilen lauantaina ovelleni klo 8.45 ja olin kyllä melkoisen pihalla. Onneksi koira oli valppaana hereillä ja ilmoitti tunkeilijoista pihalla.

Pihalla odotti kaasot pinkeissä peruukeissaan ja se oli menoa sitten. Automatkan ajan olin vielä niin yössä, etten tajunnut mistään mitään. Minut vietiin kuitenkin Raisioon Sininen Hetki -nimiseen kauneushoitolaan (tai miksi niitä sanotaan?) ja siellä minä sain elämäni ensimmäisen kerran kokea kulmakarvojen nyppimisen ihanuuden sekä ripsien värjäyksen. Jälkimmäinen näistä vähemmän kivulias :) Samalla minulle tehtiin jonkin sortin ihonpuhdistus ja aivan ihana kasvohieronta.

Täältä matka jatkui piknikille Haunisiin ja täytyy kyllä sanoa, että sää suosi kerta kaikkiaan! Kesän ensimmäiset rajat tuli hommattua kertaheitolla. Piknikin jälkeen matka jatkui mystiselle tehdasalueelle jonnekin Liedon tai Kaarinan huitteille ja tässä vaiheessa kyllä vähän jo pelotti. Jäimme hetkeksi pihalle odottelemaan jotakin ja kotvasen kuluttua pihaan ilmestyikin äiti!

Tässä vaiheessa Kaaso 1 paljasti, että eivät nämä mitkään polttarit ole, kunhan huijattiin sut sovittamaan hääpukuja. Harvinaisen hämmentävää! Olimme siis Zazabellan pihalla ja lähdimme sisään ihastelemaan pukuja. Kaamean kaakatuksen ja häsläyksen siivittämänä sain ensimmäisen puvun päälleni ja ah, mikä leikkaus! Äitikin siinä vieressä ihasteli, että voi kun näyttää hoikalta! Ja voin kertoa, että tämä morsian on hoikasta todella kaukana :D

Puku oli mielestäni kuitenkin aivan väärän värinen (kerma) joten halusin vielä sovittaa jotain muuta. Kokeilin päälle vielä valkoista pukua ja se näytti väriltään kerrassaan kaamealta. Kai ne pukuliikkeissä sitten tietää mitä pukua suositella kenellekin :) Ensimmäinen puku teki tehtävänsä ja puku ostettiin siltä seisomalta. Budjetti siinä ylittyi aika roimasti, muutamalla sadalla eurolla, mutta koska äiti oli anteliaalla päälle, ei morsiamen lompakkoon tarvinnut vielä kajota. Puku jäi vielä liikkeeseen odottamaan toista sovitusta ja korjauksia. Pistän myöhemmin kuvankin puvusta, jos satun löytymään sen netistä. En nimittäin tullut katsoneeksi merkkiä enkä mallia :D

Mutta nytpä on sekin murhe vähemmän! Oikein mukava yllätys.

Puvun sovituksen jälkeen paineltiin vielä Turkuun syömään ja katselemaan hääpukuun kenkiä. Yllättävän vaikea rasti, haluan nimittäin pinkit, matalat kengät, joilla voi myös tanssahdella. Ehdotuksia otetaan vastaan :) Kenkien shoppailun jälkeen mentiin leffaan, katsotaan Pirates of the Caribbean 3D versio. Tämä oli ainut osa päivästä, minkä tiesin tapahtuvan. Kaikkeen muuhun minut huijattiin.

Että sellaista. Jos jos "ensimmäisissä polttareissa" pääsee tekemään näin paljon kaikkea hauskaa, niin mitä niissä toisissa sitten tapahtuu!? :D Nyt vasta alkoi pelottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti