sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Karkkibuffet

Näin useassa eri blogissa vinkkejä karkkibuffetista. Minulle tuo oli täysin uusi idea, mutta googlattuani asiaa tulinkin siihen tulokseen, että karkkibuffetteja on ollut joka toisissa häissä. No, entäs sitten!? Sellainen tulee nyt olemaan meidänkin häissä :)

Ajattelin, että häiden teeman mukaisesti (pinkkiä, mustaa ja valkoista) myös karkkibuffet tulisi olemaan värien mukainen. Mikä parasta, rakastan salmiakkia ja yleensä vaaleanpunaisia karkkeja, joten saattaapi olla, että morsian tulee syömään kaikki karkit ihan keskenään. Parhaassa/pahimmassa tapauksessa tietenkin jo ennen häitä :)

Candy Wonderland

Muiden blogeissa on ollut hienoja kuvia erilaisten karkkibuffettien toteutuksista. (Linkit on tallessa toisella koneella, joten en saa nyt liitettyä linkkejä teille tähän. Paljon vinkkejä löytyy kuitenkin, kun googlaat karkkibuffet häät.) Monissa kuvissa oli hyviä ideoita siitä, millaisia astioita hääkarkkibuffetissa voi olla. Suurin osa astioista oli tietenkin läpiväkyviä ja kirkkaita, joten sellaisia minäkin olen nyt alkanut metsästää. Äitiä jo komensin ottamaan talteen kaikki lasipurkit, mitä ruuanlaitosta jää "roskaksi". Äiti on intohimoinen kierrättäjä, joten purkkeja löytyi jo valmiiksi muutama. Esimerkiksi pilttipurkeista saa muuten oletettavasti myös kivoja tuikkukippoja, kun niitä hieman tuunaa. Täytyykin kokeilla sitä myöhemmin.

Pari linnkiä onnistuin löytämään :)
http://haatennenmaailmanloppua.blogspot.com/2010/08/karkkibuffet-kommentteja.html
http://haatennenmaailmanloppua.blogspot.com/2010/07/karkkibuffa.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti